maanantai 18. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen sunnuntai

Eilen oli aivan upea keli ja aamupalan jälkeen suuntasimmekin kamera kaulassa kävelylle. Vaikka pakkasta olikin ja hieman tuulistakin, ulkona tuli toppavaatteissa hiki! Aivan ihanaa, terassikin sulaa ja en malttaisikaan odottaa, että pääsen laittamaan sitä kesäkuntoon. Nuo vanhat tuolit saavat kevään tullen maalikerroksen päälleen ja pääsevät tulevaan puutarhaamme. Terassille ostamme uudet kalusteet, kuten aiemmin suunnittelinkin Terassihaaveilua-postauksessani. En malttaisi odottaa..  Mutta asiaan eli kuvia sunnuntailta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti