torstai 28. helmikuuta 2013

Valoa elämään

Olohuoneessamme ei edelleenkään ole valoa, mikä tarkoittaa sitä, että kirjaa tai lehteä lukiessa joutuu tihrustelemaan ruokailutilan valolla. Ei hyvä. Kuten aiemmin vihjailinkin, tilasimme pöydän nojatuoliemme väliin ja nyt ajattelin, että sen päälle voisin ostaa jonkun kauniin pöytälampun. Tällä tavoin saisin lykättyä kattolampun oston myöhemmäksi. Kattolamppua en yksinkertaisesti osaa siihen ostaa, en tiedä mitä haluan, eikä vastaan ole tullut mitään mieluista. Pöytälamppu olisi tunnelmallinen ja sopisi hyvin tuolien väliin.

Tutkaillessani verkkokauppojen tarjontaa rakastuin muutamaan valaisimeen. Lampun tulee olla aika korkea, jotta yltää päidemme tasolle, se rajaa ulkopuolelle monet ihastelemani upeat valaisimet. Näistäkin Bourgie taitaa olla ainut tarpeeksi kookas. Joudun odottelemaan siihen asti, että saamme tuon pöydän, ennen kuin voin kunnolla mittailla lampun mahdollista korkeutta. Flosin Miss K on näistä suosikkini, Cord voisi tosin valaista paremmin ja se on aika hauska. Kartellin Bourgien olen jo pyytänyt synttärilahjaksi (tosin synttärini on vasta elokuussa) ja haluaisin sen mieluummin yövalaisimekseni. Onneksi kohta on kesä, ehkä sinnittelen siihen asti ilman valoa ja mietin kesän yli!



Kuvat: Modern Art, Cord Lamp MiniMiss K ja Bourgie.

Kuvat Finnish Design Shop ja Room21.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti